Tulkintakysymys?

Kukin tietänee ne tilanteet, kun toisen sanomiset asiasta jos toisestakin jää hämäräksi tarkoista selityksistä huolimatta. Itselleni on osunut niitä nyt kohdalle poikkeuksellisen monta. Ne ovat kiusallisia tilanteita siitä johtuen, että omia jatkotoimenpiteitään ei osaa eikä voi määritellä kovinkaan oikeiksi, kun keskittyy arpomaan, että "mitä se nyt tolla oikeasti tarkoitti"?

Puhuin edellä siitä, että miehet ovat kukin juuri niin yksioikoisia, kuin miltä kukin heistä näyttää. Se on tavallaan totta, tulkintakysymys tämäkin, myönnän. Useinmiten kyllä, jos mies puhuu vaikka koirasta, hän ei todellakaan jää jauhamaan siitä oliko se koiranpentu, sellainen suden ja koiran risteytys tai kentis sittenkin kissa. Ei, miehen puhuessa koirasta, hän tarkoittaa koiraa ja that's that. Hän ei halua eikä aio keskustella sen olemassaolosta tai olemattomuudesta sen enempää, sillä hänen pointtinsa on jossain muussa kohtaa tarinaa. Mutta nyt olen kohdannut muutaman tilanteen, jossa (myönnän) naisena olenkin alkanut pohtia, josko on noin sittenkään.

Olen automaattisesti olettanut, että se mitä sanotaan ääneen, sitä tarkoitetaan. En erityisemmin pidä siitä, jos laskelmoidaan tapahtumia tyylin: "kun nyt sanon näin, hän käsittää sen tällä tavalla, ja sitten tapahtuukin juuri kuin haluan, vaikka olen sanonut päin vastoin. Ja silloin minä näytän coolilta ja se toinen ei." Yök. En pidä sellaisesta. Jos on jotain sanottu, sen tulisi tarkoittaa sitä. Tämä on sitä ajattelua, josta olen miehiä syyttänyt, mutta nyt myös kiitän. Näin sen kuuluisi ollakin. Laskelmointi sanojensa seurauksien suhteen on kylmää, ilkeää ja inhottavaa. Loukkaavaakin.

Yksi esimerkki, kaikessa hauskuudessaa, on erään mobiiliyrityksen mainos: "Älä tekstaa sille sialle! (paitsi jos se on tosi kiva.)" Hauska kuin mikä, omalla tavallaan. Samalla kertoo niin kovin paljon juuri siitä laskelmoivasta tavasta, jolla ihmistenvälinen kanssakäyminen tulisi muka nykyään hoitaa. Sanoudun tuosta irti.

Itse en ole pyhimys, mutta mielestäni kuitenkin kohtuullisen aito. Rehellinen siinä mielessä, että se mitä sanon tarkoittaa. Kaikkea en välttämättä uskalla sanoa ääneen, mutta harvemmin kuitenkaan annan ymmärtää tarkoituksella väärin. Näen sen, miksi suora puhe voi joskus olla turhankin suoraa, tilannetajutonta ja epäkorrektia. Silti, eikö me nyt hyvät ihmiset voitaisi löytää jotain siltä ja väliltä? Sellainen mukava tapa keskustella, jossa ei tarvitsisi miettiä kauheasti jälkeen päin, että mitähän hittoa tuokin nyt tarkoitti? Ja miksi se sanoo yhtä ja tekee toista?