Flight Of The Conchords

Olen koukussa pahasti youtube-palvelimeen. Kaikki alkoi siitä, että töissä sain kuulla tämän loistavan saitin olemassaolosta. Aluksi en ymmärtänyt sen hienoutta, mutta löydettyäni sieltä kauan etsimäni "Sepon Hetken Laulun", aloin syttyä hitaasti ja varmasti.

Sepon Hetken Laulu on osa Studio Julmanhuvin dvd-boxia, jota Sussun kanssa tuijotettiin hypnoottisesti yksi iltapäivä. Kelattiin tuota edes takaisin uudestaan ja uudestaan ja naurettiin hysteerisesti. Sussu kikattaa niin ihanan tarttuvasti. Toki tsiigasimme läpi muitakin nerokkaita Studio Julmanhuvin sketsejä. Itselläni ei ole kotona tuota boxia ja kovin niitä naurunremakkaa aiheuttavia klippejä kaipailin. Sitten ne löytyivät! Ah, oi ihanaa youtubea!

Kun sitten kerran pääsin sen makuun, löysin sieltä toinen toistaan hulvattomampia juttuja, joiden parissa kuluttaa aikaansa. Löysin jo unohtuneen Nasse-Sedän, Kummelin Lentäjän, Matematiikanopettajan tilityksen ja Flight Of The Conchordsin.

Viimeisin näistä on on niin hauska, että äly lähtee päästä. Flight Of The Conchords tulee Uudesta-Seelannista ja on kahden miehen muodostama duo. Tämä duo esittää lauluja sanan varsinaisessa merkityksessä, joten lyriikoihin on pakko paneutua ja kuunnella ne läpi. Mutta palkkio on mahtava, lupaan. Herkullisin esimerkki poikien tuotannosta on Business Time, mutta myös Jenny, Issues ja Gansta Folk Battle ovat aika namuja. Suosittelen lämpimästi.

Suklaakakkua ja tanssia

Sain tänään kokonaisen suklaakakun. Se olisi mennyt roskikseen, jos en olisi pelastanut sitä pikkuraukkaa varmalta tuholta. Kokonainen suklaakakkuko roskiksiin? Never! Ja Satu to the rescue!

Tuolle se nyt sitten istuu, miun jääkaapissani. Olen vielä toistaiseksi malttanut pitää näppini kurissa ja lusikat laatikossa, mutta mutta... En ehkä kestä enää kauan. Voisiko joku nyt äkkiä tulla luokseni kylään ja vaatia kakkuviipaletta?

Huomenna minulla on tanssitunti. Onneksi. I-H-Q-U-A. Voisinkohan mie sittenkin leikata ihan pikkuriikkisen palan kakkua? Sehän kuluu huomenna tunnilla. Tiedän, että lupasin perjantaina, ettei enää koskaan suklaata. Mutta se on, hei, suklaakakku! Ei sitä voi vastustaa. Miksi sitä pitää vastustaa? Mie en ala. Tää on N-I-I-N epäreilua.

Siinähän se lepää, totuus.

Eräs tuttavani, esiintyy työkseen, on kuvaillut työtään: "99 prosenttia proggiksista on paskoja".

Otettiin se sitten käyttöön katukielessä, Nooan kanssa. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, trust me.

"Ja juuri kun mie luulin, että nyt ne tajuaa mun vision. Mutta ei. 99% proggiksista on paskaa."
"Sitten sen piti soittaa, mutta kun ei niin ei. 99% proggiksista on paskaa."
"Aloitin tänään uutta artikkelia, mutta luovutin jo alkumetreillä. 99% proggiksista on paskaa."
"Yritin valita joulukortteja, mutta 99% näistä proggiksistahan on täyttä paskaa."

Myönnän, käytän sitä nyt turhankin innokkaasti, liittäen sen kaikkeen mahdolliseen sopi se siihen tai ei. Mutta on se vaan riemukasta, kun kieli on rikasta ja saa jauhaa maneerejaan ärsyttävyyteen saakka!

Bye bye, pink-babe!

Mietin viikonloppuna ja tänä aamuna vaaleanpunaista väriä ja omaa outoa fiksaatioani siihen. Se on mielestäni jotenkin i-h-a-n-a ja sen jälkeen, kun Sussu maalasi niiden takan vaaleanpunaiseksi, mulle iski vastustamaton halu sisustaa mun makuuhuone sillä. Siis tyylikkäällä tavalla, ei siten kuin oisin 5-vuotiaana tehnyt. Ei siis mitään pitsihörhellyksiä tai barbi-meininkiä.

Katselin sitten viikonloppuna sisustusliikkeistä erilaisia vaaleanpunaisia asioita; appelsiininpuristinta, purkkeja, lakanoita, kumisaappaita ja koukkuja. Oikeastaan, mitä vain. Sain jo hyvän vision siitä, miltä makuuhuoneeni tulisi näyttämään. Vaaleanpunaisen lisäksi sieltä löytyisi mukavia graffitinharmaan sävyjä, kaakaonruskeaa ja erilaisia tekstiilejä, kuten beige karvaviltti ja valurautareunainen peili vanhan tavallisen tylsän tilalle. Mulla oli loistavat suunnitelmat, joihin kuluisi päättömästi rahaa.

Sitten iski totuus, tänä aamuna raitiovaunussa. Yksikään mies ei tule astumaan jalallakaan makuuhuoneeseeni, jos se on vaaleanpunainen. Se on huonoa karmaa.

Luovuin ideastani.

Hyvinhän se meni sittenkin

Näin se menee:

Eilen vietin iltaa viinilasillisen ääressä katsoen sitä iltaelokuvaa, jonka alkutekstien aikana siskorakas (ja muut perheelliset) jo nukahtaa. Pohdin hammashuoltoon liittyviä kysymyksiä yöllä puoli kolmeen (oikeasti, hampaat tulisi pestä aamulla ennen syömistä) ja sunnuntaina nukuin rauhassa kymmeneen. 10 on hyvä aika nousta, ettei mene työpäivän vastainen yö liskojen kanssa taistellessa. Aamutuimaan näin tosin hämmentäviä unia matkasta Ilosaarirokkiin optimistijollalla. Päivällä lojuin ja pakkailin muovailuvahaa pakettiin. Illaksi menin lastenkutsuille, jossa perheelliset mammat kadehtivat suureen ääneen minun "luksuselämääni ja loputonta vapaa-aikaani". Palasin kotiin ihan yksin, kämppä oli pimeä, kukaan ei ollut tiskannut tiskejä, ei pessyt pyykkejä eikä siivonnut. Oli hiljaista. Kuten aina.

Näin se ei mene:

Köyhät ritarit. Siis se tv-kokkisarja. Se on teennäistä ja typerää katsottavaa. Ohjelmassa Meri-Tuuli-omacatering+tv-juontaja-tyyppinen jokapaikan höylä "tekee rennosti" ruokaa kahden komean miehen kanssa. Miehet X ja Y (nimiä ei voi muistaa) kertovat Meri-Tuulille hyviä vinkkejä, valkkaavat omasta mielestään "legendaarista ja miellyttävää jokapaikan musaa" sekä puhuvat viinistä kovin asiantuntevasti termeillä "sopii kaiken kanssa" ja "on vaan sairaan hyvää". Kaiken päätteeksi tulee montaasi heidän illastaan, jossa Meri-Tuuli jakaa heille lahjoja, kaikki nauttivat ruoasta ja viinistä hymyssä suin ja tunnelmamusiikki pauhaa.

Tämä paskaa, sanon minä!

Näin se menee:

Minun kodissani ei ole koskaan kahta hyvännäköistä miestä kokkailemassa kanssani herkkuja. Liiemmin he eivät ole täällä myöskään ylistämässä minua ja sitä "kuinka ihana tuo tyttö vaan on". Ei, he eivät myöskään ole valkkaamassa viinejä, Jorma Kääriäisen levyjä tunnelmanluojaksi (tätä en ehkä edes toivoisi) tai tunkemassa Dijon-sinappia perunamuussiin "koska se antaa kivan tatsin". Itseasiassa, jos asunnossani jostain syystä on 2 hyvännäköistä miestä yhtäaikaa, he ovat todennäköisesti varattuja mieskavereitani, jotka valittavat ikuista kiirettään ja sitä, että minä "pakotan" heidät avukseni pesukoneen asennukseen. Tai sitten ne 2 miestä ovat vain yksinkertaisesti erehtyneet osoitteesta. Viimeset vaihtoehdot ovat tv-lupatarkastaja ja postimies. Ensimmäinen oli keski-ikäinen, ruma ja antoi mulle sakot. Jälkimmäinen näki kyllä minut paidattomana, mutta oli myöskin keski-ikäinen ja ruma. Sakkoja en tosin saanut, vaan sain paketin, joka ei ollut tarkoitettu minulle.

Joten kun Meri-Tuuli ja Viivi Avellan kertovat niitä glamoureja tarinoita sinkkunaisen elämästä, he eivät voisi olla kovin paljon kauempana totuudesta. Totuus on verkkarit, sohva, telkkari ja lauantai-ilta. Meikit pysyvät meikkipussissa, pitsialushousut on kaapissa ja videolla pyörii Hugh Grant-pätkä. Ei ole seksikkäitä alusvaatteita, glitteriä pitkin poikin kroppaa ja stilettisaappaita. Seksiä ei harrastelle koska huvittaa eikä miehet soittele ovikelloa joka ilta ja vingu kylään. Viini saattaa olla todellista, mutta ei todellakaan aina viinilasista. Muumimuki käy myös.

Että Meri-Tuuli, Viivi ja muut, tässä on totuus sinkkuelosta.

Se on taitolaji.

Vapaan viikonlopun viettäminen tyylikkäästi on taitolaji. Olen aivan vakuuttunut siitä, että muut kuin minä osaavat tämän jalon taidon paremmin. En ole kuitenkaan aikonut luovuttaa, vaan sen sijaan kehittyä ihmisenä -viikonlopun viettäjänä.

Laatuaika itsensä kanssa perjantaina on erilaista kuin muina viikonpäivinä. Voit ilman huonoa omatuntoa valvoa katsellen luokattoman huonoja elokuvia, kirjoittaa päiväkirjaasi turhuuksista, jotka haluaisit itsellesi ostaa ja ennen kaikkea, voit syödä. Ihan mitä vain. Valitsin eilen viinirypäleet ja riisisuklaan (Brunbergin on se ainut oikea syötävä riisisuklaa). Nukkumaan päädyin hetken mielijohteesta, enkä kellon pakottamana kuten arki-iltaisin.

Aamulla voi herätä mukavasti kelloradiosta tulevaan Pietarinkadun Oilers Go-Go -ohjelmaan (kyllä, asetan sen myös viikonloppuisin soimaan, sillä olen äärettömän aamu-uninen). Joka viikonloppu totean, ettei se ole hyvää kuunneltavaa ja silti joka viikonloppu herään siihen. Toisaalta, lähes jokainen viikonloppu myös nukahdan uudelleen todettuani sen huonouden. Niin tänäänkin. Puolilta päivin vääntäydyin väkisin sängystä ylös, keitin kahveet ja aloin katsoa Swimsuit models-ohjelmaa. Tuijotettuani langanlaihoja bikini-beibejä 45 minuuttia varasin itselleni spinningtunnin huomisaaamuksi. Heitin riisisuklaan käärepaperit roskiin ja lupasin, että ei enää ikinä suklaata. Ensi perjantaina voin taas unohtaa sen lupauksen...

Asioita, joita paljastan.

Paljastan itseni joltain osin, jota et ole minusta tiennyt. (välttämättä)

työpaikka:
-Lehdenjakajana, pitkän, pimeän ja kylmän talven. Olin teini ja kollegani kanssa tapeltiin usein, lopulta koettelemus yhdisti. Kerran kävimme vessassa "asiakkaan" luona.

elokuva (+):
-Alfred Hitchcock ja Takaikkuna

elokuva (-):
-Speed 2. Jatko-osien jatko-osat ovat kamalaa tuubaa. Jos laituriin törmäävä valtamerialus rantautuu 12 minuuttia, se on liikaa.

paikka:
-Joensuu, aina olen ikuisesti Joensuulainen, vaikka en siellä asukaan.

TV-sarja:
-Huonosti käyttäytyvät miehet

paikka (elämyksenä):
-Makedonia, vuoristoreissu lumisateessa, ilman talvirenkaita on kokemus itsessään.

nettisivu päivittäin:
-pakko myöntää...iltalehti.fi

herkkuruokaa:
-Mummon lihapiirakka ja isän pizza

inhokkiruoka:
-Pakastesei (eli kaupan pakastealtaan kalapuikot ja se kalakeittokala). Inhotus edelleen. Tänä päivänäkään en syö lainkaan seitä, missään muodossa. Lohikeitto sen sijaan maistuu kyllä.

Alkupalat

Muutama totuus miehille:

- Mitä läskimpi mies, sitä pienemmät uimahousut.
- CD 2 on cd-boksin paras levy.
- Älä kuuntele ketään, joka sanoo "hiinä ja hiinä".
- Etenkään, jos kyseinen henkilö oli hetki sitten "palaamassa astialle".

(Säännöt –Miehen kirja)