Sain tänään kokonaisen suklaakakun. Se olisi mennyt roskikseen, jos en olisi pelastanut sitä pikkuraukkaa varmalta tuholta. Kokonainen suklaakakkuko roskiksiin? Never! Ja Satu to the rescue!
Tuolle se nyt sitten istuu, miun jääkaapissani. Olen vielä toistaiseksi malttanut pitää näppini kurissa ja lusikat laatikossa, mutta mutta... En ehkä kestä enää kauan. Voisiko joku nyt äkkiä tulla luokseni kylään ja vaatia kakkuviipaletta?
Huomenna minulla on tanssitunti. Onneksi. I-H-Q-U-A. Voisinkohan mie sittenkin leikata ihan pikkuriikkisen palan kakkua? Sehän kuluu huomenna tunnilla. Tiedän, että lupasin perjantaina, ettei enää koskaan suklaata. Mutta se on, hei, suklaakakku! Ei sitä voi vastustaa. Miksi sitä pitää vastustaa? Mie en ala. Tää on N-I-I-N epäreilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti