VAROITUS. Seuraava juttu sisältää kirjoituksia golfista, ällöttävän hyväntuulista siirappia ja hehkutusta, mutta myös muuta. Luet siis omalla vastuullasi. Jos alkaa ottamaan nuppiin, se ei ole mun vikani. Pääsin lauantaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pelaamaan kolopalloa. Lähdin S:n mukaan ensin rangelle ja sitten kentälle. Kierros omalta kohdaltani meni keskiverrosti ihan ok, siihen nähden siis että se oli ensimmäinen kierros tänä kesänä. Pelasin yhden bogin, yhden järkyttävän surkean väylän tuloksella 16 par 3:lla. Kaiken kaikkiaan pelasin koko kierroksen tasoitustani vastaavasti, vaikkakin muutama yli- ja alisuoritus joillakin väylillä tulikin.
Hienointa koko systeemissä oli se, joka on mut lajin pariin alun alkaenkin vienyt. Aurinko, ruohon tuoksu, rauhallinen meininki, pikkuhiki, liikunta, hyvä seura ja onnistumisen (ja toisinaan epäonnistumisen) mukanaan tuomat ilot ja opit. Viimeisellä väylällä Herra M teki Hole In Onenin. Kun oltiin tiiamassa ensimmäisellä väylällä, olin ehtinyt kehuskella kuinka bagissäni odottaa Holari-Sikari sitä varten, että jos niin onnekkaasti mulle käy, lupaan polttaa sen. Nyt kävi kuitenkin niin, että se oli Herra M, joka sai holarin. Ei auttanut kuin luopua sikaristaan, näin se on. Se oli velvollisuuteni kierroksen huonoimpana pelaajana. Pojat oli parempia, ei auta.
Holaria oli pakko juhlia. Lähdimmekin sitten illaksi juomaan shampanjaa ja saunomaan. Ilta oli varsin hauska ja päättyi lopulta Herttoniemen paikalliskuppilan biljardisaliin. Pojat olivat kuin olivatkin kaataneet minun lasiini ”hieman” enemmän ilojuomaa ja vielä muutaman Sol:in juotuani olinkin hyvin iloinen tapaus, juttu luisti ja nauratti enemmän kuin tarpeeksi. Aamulla huomasin polttaneeni olkapääni (taas!!). Koska opin?
Sunnuntaina tein ruokaa ystävilleni ja Herra M:lle. Söin jätskin auringossa ja nukuin päikkärit. Olin pitkästä aikaa ihan tosi, tosi iloinen. Elämän pienistä iloista siis toden totta kannattaa nauttia. Pusuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti