Puolet kuluneesta viikosta meni tiukasti töissä, ja hieman muissakin merkeissä. Tapasin Ruotsin ystäviäni pitkästä, pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Vietettiin iltaa Ulvilassa, Porin kupeessa ja naurettiin enemmän kuin aikoihin. Juotiin punaviiniä, kaljaa ja saunottiin. Muisteltiin vanhoja, räkä-käkä-tettiin ällöttävän tyttömäisesti ja kidutetiin seurueen ainoaa miestä.
Alkuillasta mukana oli myös ystäväni Alfamies, ja sain nauttia upean Alfa Romeon kyydistä. On se vaan ihana, ei voi muuta sanoa. Äidyin muutamaan otteeseen halailemaan Alfaa (tässä puhun siis siitä autosta) ja halusin ehdottomasti myös poseerata sen konepellillä valokuvassa. Harmi, että keli oli sateinen. Muuten olisin ehdottomasti halunnut pestä sen bikineisiin sonnustautuneena. Ja se olisi ollut vain minun ja Alfan ikioma hetki, oijoi.
Vietin myös 2 vuorokautta hyvin tiukasti Pori Jazzeilla tehden töitä kellon ympäri. Olin aika tehokas, mutta muutama mokakin sattui. Sille ei voi mitään. Tein siellä tänä vuonna saman duunin kuin viime vuonna kolme ihmistä. On luonnollista, että saldo ei ollut ihan yhtä mittava. Silti, olen kohtuullisen tyytyväinen saavutukseeni. Musiikki oli mainiota, The Roots ja Sly and The Family Stone vetosivat tähän tyttöön sen verta kovasti, että Slyn levy on seuraavana hankintalistalla. Törmäsinpäs alueella jopa muutamaan vanhaan tuttuunkin, uskomatonta kyllä. Vaikka asumme samassa kaupungissa, emme törmää arkena koskaan. Ja heti kun poistut vajaa 400 kilometriä kodistasi, näet varmasti.
Sunnuntaina palasin kuvaajan kanssa kotiin yötä myöten ajaen. Matka oli mielenkiintoinen, sillä pimeässä, hiljaisella tiellä ajaessa, tulee väkisinkin puhuttua vakavia. Sitten huomaakin avautuvansa täysin tuntemattomalle ihmiselle tavalla, jota ei ole tehnyt vuosiin kenenkään kanssa. Mitä pimeämmäksi yö kävi, sitä syvemmältä sisältäni puhuin.
Sunnuntaina nukui reilusti puolille päivin ja päätin ottaa tämän vapaapäivän niin relasti kuin mahdollista. Kävin sitten kahden ystävän kanssa Kauppatorilla mansikkaostoksilla, sitten pyöräretkeilimme pikkuisella rannalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan toistemme seurasta. Nauroimme ja itkimme kaikki kolme kohtuullisen hysteerisesti kaikelle mahdolliselle. Odotin illaksi vielä muuta seuraa ja hyviä keskusteluja, joka kuitenkin peruuntui. Sain inspiraation sitten ystävien kadottua mansikanpakastussavottaan ja teelle toisaalle, että alanpas ommella. Minä, käsityö-iditootti. Ja kuinkas kävikään? Se mekko jota ompelin, kosahti kahdesti. Nyt en enää uskalla paikkailla mokaani, vaan odotan ompelualan-jonkilaista-harrastelevaa-ammattilais-kämppistäni, joka saa korjata virheeni. Hups.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti