Ensimmäinen yritys epäonnistui

Aloitin kesän alussa treenaamaan juoksemista. Tuli vain tunne, että on tehtävä jotain ja epäsäännöllisen työaikani vuoksi juokseminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Kävin sitten säännöllisen epäsäännöllisesti lenkillä, hyvin säälittävällä tavalla jolkotellen. Välillä loikkien kuin pikkupupu, toisinaan vispaten jalkojani kummallisesti ja silloin tällöin se meni lähinnä puuskuttamiseksi. Lopulta selkä sanoi poks. Yksi kerta siihen vaan alkoi vihloa ihan perhanan lujaa kesken lenkin ja siihen se lenkki sitten jäikin, ihan kesken. Sen jälkeen kärsin pitkään huimista selkäkivuista enkä pystynyt aina edes liikkumaan töissä ollessani.

Juttelin sitten Villen kanssa, jolla on omat vaivansa juoksemisen suhteen, mutta sitäkin enemmän kokemusta ja muutoinkin uskottavaa sanottavaa erilaisista urheiluun liittyvistä harjoitusohjelmista. Keskustelu oli varsin antoisa siten, että ymmärsin kaksi äärimmäisen olennaista asiaa treenaamiseni suhteen.
1) Konkreettinen tavoite auttaa pääsemään eteenpäin. Se selkeyttää omaa harjoittelua niin teknisesti kuin henkisestikin. Sen ympärille on helpompaa rakentaa kunnon harjoitusohjelma, joka taas auttaa tunnistamaan ja selviämään yli erilaisista vaivoista, joita väistämättä tulee eteen.
2) Olen harjoitellut aivan väärällä tavalla. Olen ensinnäkin juossut miten sattuu, tekniikasta välittämättä. Olen aloittanut liian rajusti, saaden siitä selkävaivoja. Olen unohtanut muun lihashuollon, joka tukee juoksuharjoittelua. En ole keskittynyt siihen, mihin olisi pitänyt. En rakentanut ammattilaisen ohjaamaa treeniohjelmaa, vaan suhasin itse mitä sattuu, miten sattuu.

Päätin oppia virheistäni ja korjata tilanteen, jotta tällä pääsisi johonkin vähän hedelmällisempään lopputulokseen.

1) Haastoin isoveljeni ensi kevään Helsinki City Run puolimaratonille. En aio hävitä hänelle, vaikka pitäisi sen takia oksentaa matkalla. Aloitan siis suunnitelmallisen harjoittelun sitä varten. Toissijainen tavoitteeni on kiinnittää huomiota vieläkin enemmän ruokavaliooni ja siihen mitä syön. Ja ehkä laihtua muutama kilo, mutta se ei ole oikeasti olennaista. Se on olennaista, että voin hyvin.
2) Kaivan vaikka kiven alta sellaisen harjoitusohjelman, jolla en haukkaa heti alkuun liian isoa palaa. Rakennan sen fysioterapeutin kanssa siten, että ymmärrämme minun henkilökohtaiset lähtökohtani, tavoitteeni ja fyysiset määritteeni. Mulla on selkävika ja se rajoittaa sekä määrittää tapoja, joilla harjoitella. Muita liikuntamuotoja juoksun tueksi aion harjoittaa myös ja ehkäpä hommata sykemittarin. Lenkkarit on.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että tämä ehkä lähtee sujumaan. Kuka tulee kannustamaan katsomoon mua toukokuussa?