Voimakasluonteinen taantuminen

Taannuin eilen noin 13-vuotiaaksi, sillä vietin iltapäivän töiden jälkeen Linnanmäellä.

Aloitin ostamalla makkaraperunat kaikilla mausteilla plus extra majoneesilla. Se maksoi 50 senttiä ylimääräistä ja se oli mielestäni kohtuutonta. Poikkeuksena siihen kun olin 13-vuotta, en tilannutkaan limsaa vaan vichyä. Makkaraperunat syötiin penkillä, kertakäyttöhaarukalla ja rasva suupielestä valuen. Taustalla kirkuivat pikkutytöt Raketissa.

Sen jälkeen oli vuorossa kierros madellen ympäri koko huvipuistoa. Matkalle sattui sumuverho, josta tihkui niskaan kosteutta ja sadetta. Kikatin. Katselin Kieputinta ja sitä toista aika kummallista Vispilää jo valmiiksi pahoinvoiden, sekin erona teinivuosiin. Tunsin makkaraperunat kurkussani jo pelkästä ajatuksesta astua johonkin laitteeseen. Kaikesta ihastelusta huolimatta tyydyimme vain katselemaan, emmekä astuneet laitteisiin. Vuoristorataan olisin halunnut, mutta jokaisen kesän ensimmäinen vuoristorata-ajelu on pyhitetty minun ja Nooran yhteiseksi jutuksi, eikä siitä sovi livetä.

Ilta toi mieleen sen, kun tapasin Hra. Peetun 14-vuotiaana. Se oli silloin kahdeksasluokkalaisten suurta ihastusta ensisilmäyksellä. Sellaista kuin se vain voi olla, niin kovin intensiivistä ja naiivia, hetkessä ohi. Samalta tuntui nytkin. Se tunne vei sitten mukaan niinkin paljon, että päädyin (taantuen edelleen, mutta ehkä enemmän 16-vuotiaan tasolle) pusikkoon pussailemaan. Linnanmäen sulkeuduttua siirryin seuralaiseni kera kallioille katselemaan kesäistä arki-iltaa, aurinkoa, tunnelmaa ja Helsinkiä. Sitten pussailtiin pusikossa spurgujen, tyhjien kaljapullojen ja oravien keskellä. Koskettiin varovasti kuin sillon 16-vuotiaana urheilukentän patjoilla, ihan vähän vain ja ihan salaa. Hiljaa, ettei kukaan kuule tai näe. Suutelimme niin kauan, että huulet rohtuivat.

Kävelin yksin kotiin, ravistelin roskia hiuksistani ja oksia paidastani. Kuuntelin yhtä ainoaa biisiä hämmennyksissä. Nyt se kappale muistuttaa minua ikuisesti tuosta tuokokuun illasta kallioilla. Ihan niinkuin eräät Adidaksen-tennarit muistuttavat minua edelleen Peetusta.