Kyllä, mulla oli "tavallaan heila" helluntaina. Niin, että tämä nyt sitten kaiketi määritteli ensi kesän miestilanteeni. Jeejee, sitähän saattaa nyt erehtyä luulemaan, että mulla voisi olla jotain säpinää vielä lämpöisenä rakkauden kesänä 2007. Mutta älkää hyvät ihmiset vielä nuolaisko, sillä kohta tipahtaa.
Olin treffeillä mukavan miehen kanssa, joka nauroi mun vitseille. Aika kova juttu, sillä siihen harva kykenee ja vielä harvempi aidosti pitää vitsejäni hauskoina. Kävelimme Tokoinrannassa (oi,oi), istuimme puistonpenkillä oudossa iltavalossa (voi, ah) ja joimme siiderit (nam, nam). Puhuimme musiikista, Henry Rollinsista, lapsuudesta ja tatuoinneista. Suutelimme sateen iskiessä niskaan, samalla kun ukkonen jyrisi ja salamat löivät ilmassa. Minä kikatin. Hän halasi syvästi. Tuntui masun pohjassa, varpaat menivät kippuraan ja alkoi tuntua sellainen hyvä kutina, pitkästä aikaa. Kuulostaa hienolta, eikö vain?
Todellisuudessa, toisia treffejä ei ole tulossa. Mies ei halua seurustella. Reilusti kerrootu, mutta silti ärsyttää. Menee hyvä juttu hukkaan. Harmittaa, sillä se oli koko kevään romanttisin hetkeni. Surullista, mutta totta.
Purin harmistustani sitten yöllisellä lenkillä sateessa. Minä, uitettu koira, kuljin pitkin katuja ja maksimoin kurjuutta. Aamulla huomasin paitsi polttaneeni eilen päivällä nahkani punakirjavaksi myös hankkineeni siellä pirun sateessa itselleni flunssan. Tämän siitä saa, kun toimii omien tyhmien päähänpistojensa mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti