Joulukuu maailmalla, jouluksi kotiin.

Palasin työmatkaltani Genevestä joulunalushässäkän keskelle. Kaikki lahjat on vielä ostamatta, henkinen orientoituminen on aloittamatta eikä minulla ole joulukoristeitakaan. Vietettyäni lähes koko joulukuun maailmalla, on ollut vaikeaa sopeutua siihen, että joulu todella on tällä viikolla. Tällä viikolla matkustan vielä pohjoiseen (...Kemihän on melkein kuin menisi kylään eksoottisesti Siperiaan...), ennen lopullista rauhoittumista pyhiksi. Matkaa on matkan perään, kun hippuloin & sukkuloin kaupunkien ja valtioiden välillä. Ja mikäs siinä, ei haittaa yhtään.

Mutta joulua on vaikeaa käsittää. Genevessä kukkivat kukat, aurinko porotti taivaalta eikä lämpötila ollut lähelläkään miinusta, itseasiassa takissa tuli hiki. Työn puolesta matka oli antoisa, vaikka omat kommervenkkinsä olivatkin mukana. (Niin kuitenkin aina, kun matkustaa ihmisten kanssa.) Ranskankielentaitoni, joka oli lähtökohtaisesti nolla, koheni suhteessa lähtötasoon huimasti. Ainakin ymmärryksen tasolla, ja jopa hieman puhuttunakin. Tuli todella kova polte oppia se vielä paremmin. Huomaan olevani ihminen, joka oppiikin parhaiten kuuntelemalla ja puhumalla, lukemisen sijaan. Kun oheislukemistonani oli vielä Vuosi Provencessa-kirja, alkoi peli tulevaisuudelle olla selvä. Joskus on saatava asua vuosi elämästä Ranskassa.

Gastronomia teki myös vaikutuksen Sveitsissä. Sveitsin omat ylpeydet -suklaa ja fondue- veivät kielen mennessään ja toivat varmaan pari kiloa tullessaan mahan ympärille. Viinit ja muu ruoka, kaikki olivat ihanaa sekoitusta Keski-Euroopan parhaimmistosta. Satu vuodatti kyyneleitä keittiökauppojen luvatussa maassa, koska Visan limiitti ei riittänyt kaikkiin niihin ihaniin kokkausroippeisiin, joita oisin voinut kotiin mukanani kantaa. Kuten minut tuntevat arvaavat, löysin sieltä lisää "kummallisia ja käytännöllisiä keittiötarvikkeita". Paikan päällä oli myös huomattava, että Sveitsi on paitsi juuri yllä mainittujen keittiövälineiden, ruokien ja Henry Dunantin myös kellojen, pankkien, värikynien, linkkuveitsien ja alusvaatteiden luvattu maa. Uskomatonta väkeä!

Ilahduttavaa on tässä viime aikojen matkustelussa ollut lentopelkoni helpottaminen. Joskin on sanottavaa, että se on aina vähemmän voimakas matkustettaessa seurueessa. Silti, nyt osasin ilmakuoppienkin aikaan olla huutamatta ja keskityin vain itseeni. Toisaalta, punaviini tasoittaa oireita kummasti. Jopa maanpinnalla... Frankfurtin turvatarkastus oli ennätys tiukka, eikä punaviinin jälkeen enää haitannut yhtään stripata kaikkea pois. Paitaanikin nosteltiin, jotta napakoruni pääsisi turvamiehen tarkempaan syyniin. Ainoa asia joka sai tytön tulistumaan, oli turvamiestin pilkkaavat sanat neidin huulikiillosta. -Kai mulla nyt saa olla juuri sen väristä huulikiiltoa, kun tahdon! Saksalaiset on outoja.