On kuulemma tänään suuri naimapäivä. Koko Suomi tahtoo tänään vihille, kun on niin sopivat ja nätin näköiset nuo numerot sormuksissa sitten. Onhan se kätevää, että nyt sitten mieskin muistaa paremmin hääpäivän (ja sen koska ostaa ruusuja). Kutsukorttiinkin on niin söpöä kiekurakirjaimin kirjailla, jotta 101010 -Tervetuloa!
Ei oikeastaan haittaa yhtään mitään sekään, että joutuu naimahommiin pienessä kiireessä, on sitä ennenkin. Että ovella (pahimmillaa keskiyön aikaan vieressä) niskaan huohottaa jo seuraava lemmenpari ja pappi oikoo mutkia kysyessään lähinnä vaan sen tärkeimmän: tahdotko? Tahdon, tahdon, joko saa suudella? Mitä sitä herkistelemään turhaan ja rakkaudesta puhumaan, kun voi kerta lyhyemminkin asian hoitaa?
Jepjep.
Mun mielestä naimisiinmeno "sopivana pyöreänä päivänä" vain yllä mainittujen syiden vuoksi on jotakin kovin vastenmielistä. Puretaanpa tämä osiin: "jotta mieskin muistaa"... Ahaa, miehet ovat siis lähtökohtaisesti aina huonoja muistamaan hääpäiväänsä, ellei se oli sama kuin heidän oma syntymäpäivänsä tai SM-liigan finaaliottelun kaima? Kaukana taustalla tässä ajatuksessa tuntuukin olevan lähinnä se (liiankin yrjöttävän junttinäkökulma), että jokainen mies on enemmän tai vähemmän pakotettu avioliittoon. Eikä ne muuten koskaan muista kumminkaan mitään. Jos sellainen mies pitäisi naida, jättäisin naimatta. Minun mieheni onneksi tulee muistamaan hääpäivämme, vaikka se olisikin mielikuvitukseton 23.5.2011. Ja jos ei muista, vika on jossain muualla kuin tylsässä hääpäivämäärässä.
Toisaalta tässä ilmiössä, josta pienimmätkin paikallismediat saavat tällä hetkellä journalistisia orgasmeja, on myös toinen yököttävä puoli: massailmiö. Massailmiöissä ei sinällään ole mitään pahaa: jos kaikki haluavat uskoa Da Vinci Koodin olleen faktaa fiktion sijaan, uskokoon ja valukoot joukolla kohti Finnkinoa Tom Hanksin perässä. By all means, be my guests. Mutta kun niinkin intiimi ja yksityinen asia kuin avioliitto muutetaan yöllisten massavihkimisten Las Vegas-megafestivaaleiksi, se jotenkin loukkaa. Eikö tämän kuuluisi olla edes vähän yksityisempää? Eikö avioliittoa (kirkollisesti siunattuna tahi ei) tulisi kunnioittaa ihan hitusen enemmän? Paitsi tietysti, jos menee naimisiin vain häiden takia, jotka muuten, tiesittehän, ovat aina vain naisen juhla?
Todettakoon lopuksi, että mielestäni häät oikeasti tulevat aina olla vain ja ainoastaan parin oma juhla -ja myös sen näköinen. Julkisesti en näitä mielipiteitä 101010-pariskunnalle kertoisi, omaan nimittäin sopivassa määrin myös etiketin. Mutta tämä on minun blogini, jossa saan pauhata rauhassa ja todeta: junttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti