Jokainen nainen voinee samaistua tähän ajatukseen: hyvien farkkujen löytäminen on helvettiä, ellei jopa mahdotonta. Se nainen, joka ei tätä lausetta usko tai ymmärrä, ei ole koskaan ostanut farkkuja.
Farkkujen hankkimiseen liittyy enemmän ongelmakohtia ratkaistavaksi kuin yhdenkään juhlaklänningin löytämiseen (olipa koltulle kuinka tarkat kriteerit hyvänsä). Päänsärkyä aiheuttavat jameksien oston kohdalla niin koko, malli, väri kuin hintakin. Ja näiden kategorioiden sisälle mahtuvat vielä omat alakategoriansa: merkki, kestävyys, käyttöaste ja muodikkuus. Perhana. Täydellisen mahdoton tehtävä ainakin tälläiselle vartalolle.
Minulle on suotu takapuolta, kyllä, melkein afrikkalaistyylisesti konsanaan. Tämän lisäksi minulla pituuteeni (ja itäsuomalaiseen geeniperimääni) nähden hieman pidemmät jalat. Minulla on onnettoman ohuet pohkeet, mutta reisissä alkaa olla jo tavaraa. Lantioni on naisellinen, mutta ei poikkeuksellisen leveä, toisaalta minulla on varsin kapea vyötärö (silloin kun liikakiloja ei ole kertynyt talvivarastoksi). Näillä spekseillä on turha etsiä farkkuja, jotka istuvat suoraan jalkaani kuin unelma. Yleensä lahkeet jäävät liian lyhyiksi, vyötärökappale liian isoksi lörpöksi tai lantionkohdalta liian matalaksi, niin että alushousut vilkkuvat kyykkimättäkin. Suurin osa farkuista istuu lähinnä vain ja ainoastaan reisien kohdalta. Hyvät farkuntekijät: näyttäkää mulle nainen (siis nainen, ei 15-vuotias tikkutyttö), jolle suunnittelemanne farkut oikeasti istuvat?
Ja sitten se malli... Kokonaiskuvaa vartalossani katsoessa on helppo todeta, että kapealahkeiset farkut (melkein pillit, mutta ei ihan) sopivat minulle parhainen. Niissä on kuitenkin oltava korkea vyötärö ja takataskut, jotka sijaitsevat melko matalalla. Sen lisäksi lahkeiden on oltava vähintään 34 tuumaa pitkät. Takapuolelle on oltava tilaa. Väriksi kelpuutan vain klassisen tummansinisen, vapaa-ajalleni ehkä kulutettuna versiona. Kangas saa olla kunnon farkkuakin, mutta mielellään otan pienen stretch-käsittelyn, jos se on mahdollista. Totaaliset leggings-stretch-välikalsari-farkkumallit jätän alaikäisille. Hyvät farkuntekijät: näyttäkää mulle tuotannostanne malli, joka vastaa yllä mainittuja toiveitani?
Oikeassa elämässä tässä kohtaa tullaan sitten vielä kysymykseen rahasta, mutta juuri nyt olen sitä mieltä, että jos sopivat jamekset löydän, ostan. Maksoi mitä maksoi. Oikeassa elämässä vastaan tulee myös todellisuus siitä, etteivät ne farkut suinkaan tipahda postiluukusta kotiini. Ei, ei vaikka on verkkokauppoja. Sillä kuka hullu (etenkään yllä mainitun tuskan koettuaan) edes harkitsee farkkujen ostoa verkkokaupasta? Sovituskopissa hikoilu näiden täydellisten pöksyjen perässä on helposti yksi hermoja raastavimmista puuhista ikinä. Ikinä. Brasilialaisessa vahauksessa käyminenkin jää kevyesti kakkoseksi, vaikka sen tuottama tuska onkin aika hyvin top 5:ssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti