Maahanmuuttajan mielenosoitus ja yksi latte

Tärkeintä uudessa kotikaupungissa on paikantaa mahdollisimman pian itselleen kantakahvila tai pari. Näin voi rakentaa itselleen päivää rytmittäviä rutiineja, turvallisen miljöön jossa liikkua ja mahdollisesti myös uusia hyvän päivän tuttuja. Samalla rahalla saa vatsantäytettä ja mahdollisesti tunnin ilmaista surffausaikaa internetissä. Kantakahvila on paras ja ehdottomasti ensimmäinen tapa aloittaa myös ruotsalaistuminen, elämmehän me täällä pohjolassakin eurooppalaista kahvilakulttuuria ainakin omasta mielestämme.

Helsingissä kantakahviloikseni ehti muodostua vuosien varrella useampi. Töölössä asuessani kävin yksin lähestulkoon aina Korjaamolla ja ystävien kanssa aamiaisella Tin Tin Tangossa. Töölöstä muutettuani Korjaamo jäi, Tintti pysyi. Kumpulassa asuessani paikallinen pikkuinen leipomo-kahvila Kapusiini korvasi kahvilanvirkaa hyvin. Läpi vuosien keskustassa suosikkeja ni ovat olleet tilanteesta ja seurasta riippuen Java, Strindberg ja Fasu. Stoccan Robertsi, jos on kiire. Viimeisen puolen vuoden aikana kahviloiden mustaksi hevoseksi nousi Bulevardin Wayne's, jossa on WLAN ja hauskan sekava myyjäsetä.

Vaikka asunkin vielä väliaikaisasunnossa enkä usko tälle alueelle jääväni pysyväisasukkaaksi, etsin itselleni silti väliaikaisen kantakahvilan. Tarpeellisen päivärutiinin muodostumiseksi kahvilan valintakriteereihin kuuluvat vähintään WLAN, mieluummin myös kone. Ilmainen internet on suotavaa, mutta tarvittaessa kohtuullisen hintainen yhteyskin käy. Paikasta tulee saada keittoa lounaaksi. Sen tulee sijaita alle 1,5 kilometrin päässä ja sen kassahenkilöiden tulee ymmärtää minun maahanmuuttajaruotsiani.

Löysin kuin löysinkin tänään sellaisen paikan. Muutamien tuntien etsintöjen jälkeen olin suunnattoman iloinen paikan Chevre-Chiapattasta ja kuumasta lattesta. Nautiskelin häpeilemättä niistä yli tunnin ajan, lukien samalla paikallista Metroa ja heidän artikkeliaan anoreksiasta. Eivät paljon kalorit minua painaneet, sillä juusto-hunaja-cashewpähkinä leipä oli sen verran maukasta. Tunsin kuitenkin riemua siitä, että olin löytänyt kantakahvilan, jossa kassapoika lauloi Lenny Kravitzia ääneen samalla kevyesti keikuttaen peppuaan (niin tekevät ruotsalaispojat). Kassapoika oli päivän ensimmäinen puhekumppanini: "En latte och chevre-chiapatta. Tack." "Tack så mycket, hejdå!"

Kotimatkalla törmäsin kuninkaanlinnan edessä laumaan maahanmuuttajia, joilla oli menossa hyvin kovaääninen mielenosoitus jotakin vastaan. Mielenosoittajia ei ollut montaa kymmentä, kylttejäkään heillä ei oikeastaan ollut eikä heitä ollut laitettu vartioimaan kuin 2 poliisia. Möykkää heistä silti lähti siinä määrin, että olin valmis liittymään joukkoon. Ihan vain saadakseni puhua ääneen jonkun kanssa. Lähestyessäni joukkoa ymmärsin olevani ainoa valkoihoinen maahanmuuttaja joukossa ja peräännyin. Tässä vaiheessa kuulin möykän keskeltä sanan Etiopia ja totesin, että vaikka maahanmuuttaja olenkin, tyydyn vielä toistaiseksi vain tilaamaan kahvia peppuaan ketkuttavalta pojalta. Vaikka se olisikin päivän ainoa lause, jonka sanon ääneen.