Työnhaku käy työstä. Tässä muutamia syitä:
1. Hakemusten tekeminen on taiteenlaji, jota en ilmiselvästi hallitse. Vietän täten aikaa koneella huomattavasti enemmän kuin koskaan töissä ollessani. Kyyttään mol.fi-sivustoa useita kertoja päivässä. "Jos sittenkin..."
2. Puhelimen jatkuva tuijottaminen on henkisesti ja fyysisesti kuluttavaa. Sydämentahdistin olisi hyvä tasoittamaan toistuvia rytmihäiriöitä, jotka aiheutuvat puhelimen valon vilkkumisesta tai soittoääneen ilmoille kajahtamisesta. Jotkut ovat keksineet myös tuntemattomasta numerosta soittamisen olevan hauska ja näppärä käytännönpila minulle.
3. Itseään on pakko myydä joka paikassa, kaikille. Eihän sitä koskaan tiedä, jos juuri tämä henkilö tuntisi jonkun, joka tuntee jonkun... Tiedättehän, kuinka nää jutut menee? Tämä henkinen prostituutio on rankka ammatti.
4. Joidenkin paikkojen hakemusten postittaminen on tehty mahdollisimman hankalaksi, kai sillä testataan aitoa kiinnostusta. Ihan miten vain, mutta joissakin lafkoissa ei selvästi olla vieläkään siirrytty sähköiseen tietotekniikkaan. Kusti on pantu polkemaan toden teolla.
5. Laskupino ahdistaa liikaa, tuijottaa vierestä minua enkä kykene kirjoittamaan hienoja hakemuksia. Sen sijaan sitä suoltaa silkkaa paskaa paperille.
Työttömyys sen sijaan käy hermoille. Ei siis ainoastaan minun, vaan kaikkien lähimmäisteni. Tässä muutamia syitä:
1. Vietän liian paljon aikaa yksin. Siitä seuraa loputon (entistä 100% pahempi) puheripuli. Ystävät eivät saa hetken rauhaa puheentulvaltani. Anteeksi!
2. Alan tehdä uusia (turhia ja typeriä) urasuunnitelmia, joiden systemaattista rakentelua teen ääneen päivät pitkät.
3. Kyttään naapureitani aivan liian tarkasti (toden totta, vastapäisessä talossa yhdellä kundilla on kiikarit!).
4. En hoida kotitöitäni, koska "aina on aikaa". Siirrän ne jatkuvasti tuonnemmas. Lopputulos: en saa mitään aikaan, paitsi hiton hyviä suunnitelmia.
5. Laskupino kasvaa, vaan ei koskaan tyhjene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti