Nyt on pakko älähtää.

Olen äärimmäisen järkyttynyt ja surullinen. Sairaanhoitajat ja muu terveydenhuollon henkilökunta on enemmän kuin ansainnut palkankorotuksensa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ne rahat pitää nyt jostakin löytyä ja heti. En missään nimessä näe asiaa siten, että jos olet tietyllä tavalla "tärkeässä" ammatissa, menetät oikeutesi vaatia palkankorotusta tai käyttää muita keinoja ansaitun palkkatason saavuttamiseksi. Mutta...

Ja nyt tulee se iso mutta... Nyt on kyse ihmishengistä. Oikeiden ihmisten, oikeista elämistä, jotka pahimmassa tapauksessa tulevat päättymään sen takia, että suomalainen sairaanhoitaja haluaa muutaman satasen enemmän kuukaudessa palkkaa. Mielestäni se on jo ihmisarvon halveksimista. On oltava aikuisia ajattelevia ja ennen kaikkea humaaneja ihmisiä, jotka tajuavat että yksinkertaisesti paperityöläisen lakko ei ole sama asia kuin sairaanhoitajien joukkoirtisanoutuminen. Ken ei sitä ole ammatinvalintaa tehdessään ymmärtänyt, on valinnut väärän alan. Kaikilla nk. humaaneilla aloilla on ymmärrettä oman työnsä seuraukset, ammatin konkreettinen vaikutus toisiin ihmisiin -ja kyllä- myös nämä mahdolliset haittapuolet.

Ensimmäistä kertaa (ainakin siltä tuntuu) olen samoilla linjoilla pääministeri Vanhasen kanssa. Hallitus valmistelee nyt hänen johdollaan lakiesitystä. 'Eduskunta korkeimpana valtioelimenä laittaa kansalaisten oikeudet tärkeysjärjestykseen: sairaaloissa olevien potilaiden ihmisarvon ja hengen muiden arvojen edelle. Puolustuskyvyttömät lähimmäisemme on rajattava "meidän terveiden aikuisten tulonjakotaistelun ulkopuolelle".' Tässä hän on oikeassa ja hallitus samoin. Paitsi että demokratiamme tarkoittaa sitä, että hallitukselle on suotu oikeus tehdä lakiesitykset ja eduskunnalle mahdollisuus tehdä niistä lopullinen päätös, on tämä mielestäni myös oikeutettu ajatuksenakin.

Elämme hyvinvointivaltiossa, jossa huonokin palkka riittää siihen, että voimme elää normaalia elämää. En sano, että täällä asiat täydellisesti olisivat tai että meillä ei olisi epäkohtia, joihin pitää puuttua. Kyllä on, ja yksi niistä on terveydenhoitoalan palkkaus. Mutta, jos tällaisessa yhteiskunnassa aletaan leikkimään ihmishengillä rahan takia, ollaan minun mielestäni niin pelottavassa ajatusketjussa, että alkaa oksettaa. Miten tämä eroaa siitä, että ihmishengillä leikitään uskonnon tai tieteen nimissä? Onko raha (tai pieni palkka) se tarkoitus, joka sitten lopulta pyhittää kaikki keinot?

Enkä minä syyllistä yhtäkään yksittäistä sairaanhoitajaa tai yritä sanoa, etteivät he olisi oikeutettuja vaatimaan parempaa palkkaa. Kyllä he ovat siihen oikeutettuja, ja ovat oikeutettuja sen saamaankin. Mutta tämä keino on väärä, sillä kaikki tietävät että joukkoirtisanoutumisten toteutuessa, ihmisiä tulee kuolemaan. Kuka on valmis maksamaan sen hinnan omasta palkankorotuksestaan? Hui, hitsit sentään, en minä ainakaan. Sisäinen humanistini, ja ihan vain rehellinen inhimillisyyskin, sen sanoo: rajan on kuljettava jossain. Ja minun maailmassani se kulkee tässä. Eikö täällä nyt kuole ihmisiä jo ihan riittävästi muutenkin?