Meitä ympäröivä maailmamme on pullollaan lukemattomia kirjoja. Voisi kielellä leikkien sanoa, että hyllyt notkuvat sekä kodeissa että kaupoissa lukemattomista lukemattomista. Kirjojen kansien sisällä on tarinoita, tarinoissa on ihmisiä. Ihmisissä on erilaisia kohtaloita. Osa asioista tässä ihmiselämässä on silkkaa sattumaa, osalla on tarkoituksensa. Joihinkin tekoihin voimme vaikuttaa, toisiin emme. Jotkut jutut vain ovat, toiset muuttuvat. Osa unohtuu ikuisiksi ajoiksi. Näin olen maailmankuvaani rakentanut.
En ole ollut suuri fatalisti, en ole uskonut johdatukseen, en symbolisiin merkkeihin enkä ennalta määrättyyn kohtaloon. Ajatus sellaisesta ei ole mielestäni positiivinen, kannustava tai muutenkaan kovin lohdullinen. Olen uskonut ja halunnut uskoa, että voin omilla teoillani vaikuttaa omaan ja muiden elämään paljonkin. Tiedän, etten kuitenkaan ole kaikki voipa suuruus, joka voi kaikkea hallita. Joillakin tapahtumilla ja asioilla on ollut merkityksiä, joillain taas ei. Mutta koskaan en ole merkityksiä ja suuria "johdatukseen" vieviä symboleja tulkinnut puunoksista tai raitiovaunujen asennoista. Toiset ehkä enemmän konkreettiset merkit olen kuitenkin omalla tavallani käsittänyt ja jopa toiminut niiden mukaan.
Mutta nyt... Jokin kummalinen fatalisti sisälläni on nostanut päätään. En edes tiennyt sellaisen minussa asuvan. Yhtäkkiä olen nähnyt ympärilläni lukemattomia kohtaloita, selviä merkkejä, symboleja ja viitteitä siitä, että on jotain jota minun nyt pitäisi tehdä. Suoraan sanoen, pelottaa. Mitä, jos en nyt toimi kuten tuntuu, että kaikki tämän universumin voimat haluavat minun toimivan? Kadunko sitä lopun ikääni? Olenko sittenkin vain ylitulkinnut kaikkea syystä, jota en nyt yksinkertaisesti ymmärrä? Vai olisiko tuolla jossain nyt lukemattomia lukemattomia tarinoita, joihin minun tulisi tutustua? Kaikki fatalistit, nyt äkkiä käsi ylös ja kertokaa mitä tämä on? Sillä minä en ole kohtalouskoinen ihminen, enkä ymmärrä tätä alkuunkaan.
3 kommenttia:
Kannattaa kuunnella kun universumi opastaa..
pt
hmm... niinpä. itse sinkkuaikoinani saatoin tulkita tyyliin radion aamumusiikin ja antaa sen ohjata päivääni tai tekojani ja jossain vaiheessa se auttoikin noin omiin sisäisiin ristiriitoihin, oli helppo 'antaa' jonkun muun päättää ja ratkaista pulmat, siten sai ainakin hetkeksi hengähdystauon itse, mutta pidemmän päälle tyäytyy tunnustaa että radion aamumusiikki ei osaa ennustaa tulevaa päivää tai mahdollisuuksia. itse siis lähestyisin varoen. usein heittäytymällä kunnolla saattaa rojahtaa naamalleen, oikein kunnolla.
kuuntele isesi neuvoja ja sydäntäs. ne tietävät aina oikean vastauksen. älä kävele itsesi yli.=o) hyvää kevättä ja loppuelämää sillä se on todella hyvä, jos vain teet niinkuin sydän ja itse sanovat. olet aina tasapainossa itsesi kanssa.
kukkis=o)
Lähetä kommentti